Ajankohtaista alueemme Leader-ryhmissä

Pomovästin toiminta-alueeseen kuuluvat Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Kirkkonummi. Ykkösakselin alueeseen Uudenmaan Kylien toiminta-alueella kuuluvat Karkkila, Lohja ja Vihti. EMOn alueeseen meidän alueellamme kuuluvat Espoo, Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula ja Vantaa.

Leader-rahoitus on tarkoitettu maaseudun kehittämiseen, minkä vuoksi kaupunkien keskusta-alueita on rajattu tuen ulkopuolelle.

Pomoväst rf

LEVEL UP: kesätyö nuorille – yhdistykset voivat hakea tukea

Pomoväst tarjoaa rahoitusta yhdistyksille nuorten palkkaamiseen kesän 2026 kesätöihin.
Budjetti voi olla 2000–8000 euroa ja tuki on 70 %.

Hanke ei saa koskea yhdistyksen säännöllistä toimintaa, ja työpaikka on laitettava hakuun. Tuettavat toimet on liityttävä johonkin kehitykseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi digitalisointi tai uuden toiminnan pilotointi.

Hakemukset jätetään Hyrrä-hakujärjestelmään viimeistään 31.1.2026. Olkaa yhteydessä Pomovästiin, ennen hakemuksen jättämistä. He auttavat mielellään jo suunnitteluvaiheessa.

Haun info-video löytyy täältä.

Pomovästin verkkosivut löytyvät täältä.

Ykkösakseli ry

Leader Ykkösakseli on osatoteuttajana hankkeessa Varaudumme älykkäästi maaseudulla – Smart beredskap på landsbygden, jonka toiminta-alueeseen kuuluu myös Ykkösakselin toiminta-alue Uudeltamaalta. VarMa-hankkeen tavoitteena on parantaa kylien tietoisuutta ja valmiuksia toimia erilaisissa häiriö-, kriisi-, onnettomuus- ja poikkeustilanteissa sekä lisätä kylien ja kuntien tiedonkulkua ja yhteistyötä maaseudun paikallisyhteisöjen varautumisen ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Hanke on vasta alussa ja sen tapahtumat starttaavat alkuvuodesta. 
Lue lisää hankkeesta täältä,

Tervetuloa mukaan kansainväliseen Joulukylät -hankkeeseen!

Mitä sinun kylälläsi tai kunnassasi tehdään kestävän joulun edistämiseksi? Haluatko oppia luomaan kestäviä joulutapahtumia ja konsepteja? Ykkösakseli kutsuu järjestöjä, asukkaita, kyliä, pienyrittäjiä ja kuntatoimijoita mukaan kansainväliseen EU:n osarahoittamaan jouluhankkeeseen, joka on käynnissä kevääseen 2027 asti. Lue lisää tästä.

Ykkösakselin verkkosivut löytyvät täältä.

EMO ry

EMOlla on alkanut TÄKY-hanke, jolla lisätään tietoa, ymmärrystä ja osaamista niin tekoälystä/sen käyttömahdollisuuksista kuin haasteista ja riskeistä sekä välitetään tietoa olemassa olevista älykkäistä ratkaisuista.

Loka-marraskuun aikana toteutettiin webinaarisarja, jonka tallenteiden linkit löytyvät täältä.

Talvella ja keväällä 2026 järjestetään lähitapaamisia muun muassa Nurmijärvellä, Hyvinkäällä ja Tuusulassa. Tapaamisten aikataulu ja lisätiedot löytyvät täältä.

EMOn verkkosivuille pääsee tästä.

Samankaltaiset artikkelit