Ajankohtaista
Infokirjeestä löydät katsauksen ajankohtaisiin teemoihin. Pääset lukemaan kirjeen täältä.
Infokirjeestä löydät katsauksen ajankohtaisiin teemoihin. Pääset lukemaan kirjeen täältä.
Uudenmaan Kylät lomailee heinäkuun ajan. Meidät tavoittaa taas 1.8. alkaen. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!
Viime viikolla pidetyssä Maaseutuparlamentissa keskusteltiin maaseudun haasteista ja mahdollisuuksista. Tapahtuman teemoina olivat muun muassa moderni maaseutu, hyvä elämä sekä se, kuinka elinkeinotoiminta maaseudulla turvataan. Keskustelua käytiin myös niin kyläkouluista kuin hiiliviisaasta maaseudusta. Myös nuorten ääni pääsi vahvasti kuuluviin, ja tapahtuman aikana julkaistiin maaseutupoliittinen julkilausuma 2021. Kolmen päivän aikana järjestettiin myös useita työpajoja ja tietoiskuja. Suomen…
Nimen lisäksi Suomen Kylät ry uudisti myös ilmeensä. Uusi ilme siirtyy myös maakunnallisten kyläyhdistysten käyttöön tämän vuoden aikana. Käy kurkkaamassa uusi ilme täältä.
Leader Ykkösakseli on yksi viidestä Leader-ryhmästä, joka toteuttaa Varaudumme älykkäästi maaseudulla -hanketta omalla toiminta-alueellaan, eli Vihdissä, Lohjalla, Karkkilassa ja Salossa. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Lounais-Suomen elinvoimakeskukselta. Leader Ykkösakselissa hanketta toteuttaa hankekoordinaattori Salli Aaltonen. Varautuminen tarvitsee ennakointia ja selkeää tiedonkulkua ja muun muassa näihin VarMa-hanke pyrkii vastaamaan tukemalla kyliä, asukkaita ja kuntia kehittämään omaa varautumistaan sekä vahvistamaan keskinäistä yhteistyötä ja tiedonkulkua. …
Suomen Kotiseutuliitto jakaa harkinnanvaraisen avustuksen yhteisöllisille taloille eli seurantaloja omistaville yhteisöille kohonneiden sähkö- ja lämmityskustannusten nousun johdosta. Hakuaikaa on 11.4. saakka. Lisätietoa avustuksesta.
Uusimmassa infokirjeessämme teemoina muun muassa Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 ehdokkaat, Uudenmaan Kylien digilehti ja Kestävän kehityksen viikko -verkostohanke. Käy lukemassa kirje tästä.