Kiitos kuluneesta vuodesta

Vuosi 2019 meni todella nopeasti. Uudenmaan Kylät ry:n Kestävä kylä 2-hanke loppui toukokuussa, mutta kyläsuunnittelua jatkettiin vielä sen jälkeen ja jatketaan vielä ensi vuonnakin. Raaseporissa tehtiin myös kaupungin kanssa yhteistyötä ja ehkä kyläsuunnittelu otetaan tulevaisuudessa osaksi kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä.

Kyläralli- hankkeessa yhdessä Kymenlaakon ja Päijät-Hämeen kanssa järjestettiin jokainen hienot Kylärallit Avoimet Kylät -päivänä muiden tapahtumien ohella. Oma rallimme Vihti-Karkkila-alueella oli huikea kokemus ja oppia rallitapahtuman järjestämisestä saatiin runsaasti.  Toteuttamisesta tehtiinkin hankkeessa Kyläralli-käsikirja, joka on juuri menossa painoon. Seuraavalle toteuttajalle on nyt hyvät ohjeet valmiina. Kuka ottaisi kopin? Lupaamme auttaa!

Kehittyvät Kylätalot -hanke alkoi syksyllä ja siinä pidimme työpajan, jossa keskusteltiin ja jaettiin kokemuksia sekä mietittiin mitkä asiat koetaan tärkeimmiksi kehittämisen kohteiksi kylän tiloja ajatellen. Mukana hankkeessa on kymmenkunta kylää eri puolilta aluettamme. Mukaan voi tulla vielä, kun reilu vuosi on hankeaikaa jäljellä. Tulossa on asiaa viestinnästä ja markkinoinnista, rahoituskanavista ja kylätalojen huolto ja turvallisuusasioista.

Kiitos kaikille kylille ja kyläläisille. Nyt on hyvä hetkeksi hengähtää ja viettää rauhallista joulunaikaa. Nähdään ensi vuonna!

 

Samankaltaiset artikkelit

  • Infokirje ja digilehti

    Kaksin kappalein lukemista: Infokirjeestä löytyy ajankohtaista asiaa kylätoiminnasta. Digilehdessä on juttua muun muassa Uudenmaan vuoden kylästä, Pohjan kirkonkylästä, Leader-rahoituksesta, 150-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Hangosta sekä vapaaehtoistoiminnan haasteista. Käy lukemassa infokirje täältä. Digilehden pääset lukemaan täältä.

  • Lue tuore digijulkaisumme

    Julkaisun pääteemoina ovat tänä vuonna Luoman kylä, joka on Uudenmaan vuoden kylä 2025  ja 25-vuotias Uudenmaan Kylät ry. Tutustumme myös Nurmijärveen, joka viettää 250-vuotisjuhlavuottaan. Mukana on lisäksi ajatuksia kylistä ja tietoa varautumisesta ja Kylävara-hankkeesta. Voit ladata julkaisun laitteellesi tai lukea sen selaimessa täältä. Artikkelikuvan, joka on myös julkaisun kansikuva, on ottanut Tuula Saari.

  • Tervehdys Rusutjärveltä, eteläisestä Tuusulasta!

    Kuten monia muitakin yhdistyksiä on vallitseva koronatilanne rajoittanut suuresti kyläyhdistyksemme Rusutjärvi-seura ry:n toimintaa. Vuoden 2021 aikana ei tuttuja, koko perheen tapahtumia päästy lainkaan järjestämään. Rusutjärveltä löytyy onneksi vielä perinteistä talkoohenkeä, jota Covid 19-virus ei lannistanut. Hyvässä hengessä, rajoitukset huomioiden Rusutjärvellä syntyi talkoovoimin mm. uimarannalle pienille rannankäyttäjille hiekkalaatikko, yhteisille rannoille polttopuita nuotiopuiksi sekä kylän viihtyvyyttä lisäämään…

  • |

    Uudenmaan vuoden kylä -ehdokkaat julki

    Kuusi erilaista pienempää ja suurempaa kylää eri puolilta Uuttamaata tavoittelee Uudenmaan vuoden kylä 2023 -titteliä. Yksi ehdokkaista on saari, yksi kaupunginosa. Valintaraati kokoontuu marraskuun lopussa, jonka jälkeen voittajakylä julkistetaan.  Ehdokkaat ovat:Korttia: noin sadan asukkaan kylä AskolassaLaajalahti: kaupunginosa Espoossa, asukkaita noin 3800Pellinki: saari Porvoon edustalla, asukkaita noin 240Prästkulla: noin 150 asukkaan kylä RaaseporissaPusulan kirkonkylä: runsas 2000…