Avoimet kylät 2018

Vierailin kauniina lauantaipäivänä Veikkolassa, Immulassa, Karjalohjalla ja Sammatissa. Yritin myös käydä Grundjössä mutta navigaattori vei minut vain keskelle metsää ja käännyin takaisin. Jäi kuulemma yksi kilometri ajamatta. Tässä yksi asia jota pitää ensi vuonna muistuttaa. Toinen asia joka ihmetytti oli puuttuvat tienvarsikyltit. Mistähän johtui ettei esimerkiksi Karjalohjalla ollut ensimmäistäkään Avoimet Kylät kylttiä?

Veikkolapäivä

Perinteistä Veikkolapäivää vietettiin Koskentorilla, alue täyttyi nopeasti jutellessani paikallisten kylätoimijoiden kanssa. Sain kuulla muun muassa vireästä nuorisotoiminnasta ja paikallisesta teatteritoiminnasta joka myöskin ulottui nuorten piiriin. Tanssit jäivät tällä kertaa väliin.

Immulan lastentapahtuma

Vilinää ja vilskettä Immulan työvaentalon pihalla, perinteiset Olympialaiset joihin itsekin osallistuin muutama vuosi takaperin.

Unkan kylätori ja pihakirppis

Unkan baarin edustalla oli menoa ja vilskettä, linja-autokin oli pysähtynyt paikalle.

Kävelykierros

Sammatissa perinteiden ja kulttuurin vaaliminen oli Avoimien Kylien päivänä loistossaan, osallistuin kirkon esittelykierrokseen ja sain kuulla muun muassa että Sammatin kirkossa saarnasivat 1800-luvun lopulla maallikot, kirkon jäätyä ilman kappeliseurakunnan asemaa.

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Lauantaina kylille

    Lauantaina 13.6. vietetään jälleen Avoimet Kylät -päivää. Valtakunnallisesta tapahtumakartasta voi tarkistaa tarjontaa ja yllättyä siitä, mitä kaikkea päivä tarjoaakaan. Oletpa kotikonnuillasi tai jossain ihan muualla, kannattaa suunnistaa kylille. Oman alueemme kattaus näyttää tältä: Tapahtumakartta ja lisätietoa tapahtumista löytyy täältä.

  • Mitä mieltä nuoret ovat yhteiskunnallisista asioista?

    Ajatuspaja Alkion seuraava webinaari järjestetään keskiviikkona 11.11. klo 16:30 alkaen Microsoft Teamsissa otsikolla Mitä mieltä nuoret ovat yhteiskunnallisista asioista? Tuleva webinaari on siitä erityinen, että julkistamme ensimmäisen, oman kyselytutkimuksemme tuloksia. Tervetuloa kuulemaan nuorten mielipiteitä yhteiskunnasta, päätöksenteosta ja politiikasta. Kyselytutkimusta avaavat Alkiolta tutkimuskoordinaattori Pauliina Maukonen ja suunnittelija Kaisa Oinas-Panuma.  Vierailevana alustajana on tällä kertaa nuorisotutkija Sami Myllyniemi…

  • Webinaari kylien viestinnästä

    Myydään kylä! – Brändäämällä kylä kiinnostavaksi to 14.9. klo 18– 19.45. Kylien toimivasta viestinnästä kertoo Uudenmaan Kylien toiminnanjohtaja Anu Nilsson. Tietoiskun brändin merkityksestä kylän voimaannuttajana pitää brändikonsultti Pekka Ruokolainen. Vihtijärvellä toteutettavaa suunnitelmallista viestintää valottaa kyläaktiivi Kaarina Ekholm. Ilmoittaudu mukaan tästä. Webinaarin järjestää Lumoavat kylät -hanke, joka on Leader Ykkösakselin yhteistyössä Varsinais-Suomen Kylät ry:n ja Uudenmaan…

  • Nähdään Lohjan yhdistysillassa!

    Ykkösakseli ry kokoaa Lohjan yhdistystoimijat Lohjan kaupungintalolle Monkolaan keskiviikkona 29.4. klo 16.00-19.00. Ohjelmassa ajankohtaiskatsaukset Lohjan kaupungilta, alueen kylätoimijoilta ja Ykkösakselista. Mukana myös Uudenmaan Kylät. Lisäksi päästään tutustumaan varautumisen ajankohtaisiin toimiin ja uusiin varautumishankkeisiin Lohjan alueella. Lisätietoja ja ilmoittautuminen löytyvät täältä.

  • Ideasta hankkeeksi -webinaari

    5.5. klo 18 alkaen  Tule kuulemaan ideoita siitä, mitä eri kylätaloilla on tehty projekteja hankkeistamalla.  Seija Knuth kertoo, mitä Kärkölän kylätalolla on tehty, ja Kaarina Pullinen esittelee Vihtijärvellä toteutettuja pienempiä investointeja.  Jaana Joutsen Ykkösakseli ry:stä kertoo Leader-rahoitetuista hankkeista.  Webinaarin aikana sivutaan myös muita rahoitusmahdollisuuksia ja keskustellaan ideoista ja kokemuksista.  Liity suoraan mukaan kokoukseen tästä linkistä. Avaamme linjat klo 17.45.