Uutiskirje
Uudenmaan Kylät ry on siirtynyt tiedotuksessaan käyttämään uutiskirjettä, joka tulee viidesti vuodessa. Mikäli kylälläsi on jotain merkittävää, josta haluat kertoa muille, laita meille siitä tietoa.
Uudenmaan Kylät ry on siirtynyt tiedotuksessaan käyttämään uutiskirjettä, joka tulee viidesti vuodessa. Mikäli kylälläsi on jotain merkittävää, josta haluat kertoa muille, laita meille siitä tietoa.
Lohjan, Karkkilan ja Vihdin kylien on mahdollista teettää kylästä tai kylätalosta video markkinointikäyttöön. Videoiden tuottaminen on osa Lumoavat kylät -hanketta, ja se on maksutonta. Kuvaukset toteutetaan talven ja kevään aikana. Kannattaa tarttua tilaisuuteen ja ilmoittautua mukaan ottamalla yhteyttä anu.nilsson(at)uudenmaankylat.fi. Mukaan mahtuu kuusi kuvauskohdetta, ja ilmoittautumisaikaa on tammikuun loppuun saakka.
Kylätalokartoituksessa kerätään tietoa kylien yhteisöllisistä tiloista, joita voidaan käyttää häiriötilanteissa kokoontumiseen. Kylätalokartoituksen avulla vahvistatte kylänne varautumista. Samalla varmistatte, että myös viranomaisilla on tarvittavat tiedot toimia tehokkaasti, jos jotain sattuu. Jokaisen kylän vastaus on tärkeä! Linkki kylätalokartoitukseen.
Käy lukemassa kylätoiminnan ajankohtaisista asioista täältä. Jos haluat noin viisi kertaa vuodessa ilmestyvän infokirjeemme sähköpostiisi, käy tilaamassa kirje täältä.
Vuoden valtakunnalliseksi kyläksi valittiin Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Markkuu. Kunniamaininnan saivat Vähikkälän kylä Kanta-Hämeestä ja Anttilanmäki Päijät-Hämeestä. Lue lisää tästä.
Maaseudun yritys- ja hanketukien haut EU-rahoituskaudelle 2023–27 ovat alkaneet Hyrrä-asiointipalvelussa. Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä hanketuista yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista. Lisää hanketukimuotoja tulee hakuun syksyllä 2023. Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana. Tukia haetaan uudistuneessa Hyrrä-asiointipalvelussa. Alueelliset ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät valitsevat rahoitettavat kohteet ja neuvovat tukien…
Hongisto on riemukas ja elävä esimerkki siitä, että pieni voi olla suurta. – Olemme määrätietoisia ja aikaansaavia, luovia ja kunnianhimoisia, ja siitä väkisin seuraa se, että meillä on yhdessä hauskaa, hakemustekstissä todetaan. Uudenmaan vuoden kylä -valintaraatiin vetosi erityisesti Hongiston tapahtumallisuus ja kylästä säteilevä yhteisöllinen meininki ja asioita tehdään pilke silmäkulmassa. Lue lisää täältä. ’