Suomen Kylien vaalitavoitteet

Eduskuntavaalit lähestyvät. Oletko lukenut Suomen Kylien kylämyönteiset eduskuntavaalitavoitteet? Ne löytyvät täältä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Onnea!

    Keskiviikkona 20.5. Hongiston kyläkoulu sai vieraakseen kyläilijöitä eri puolilta Länsi- ja Keski-Uuttamaata. Sali täyttyi iloisesta puheensorinasta ja monista tarinoista. Kyläkahvien lomassa Uudenmaan vuoden kylä sai ansaitsemansa kunniakirjan ja onnittelukasvin, koristeomenapuun. Hongiston kylän virallinen palkitseminen tapahtui Uusimaa-päivän juhlassa Loviisassa 21.5. Julan tallenne löytyy täältä. Onnittelukuvat: Heikki Hanhimäki

  • Kerro meille

    Uudenmaan Kylät toteuttaa yhteistyössä SILMU-kylien kanssa maakunnallisen kyläkyselyn. Vastauksia käytetään palveluiden kehittämisessä ja pohjana tuleville hankkeille. Lyhyessä kyselyssä voi vastata oman kylän kehittämistarpeisiin liittyviin kysymyksiin ja antaa palautetta. Kyselyn avulla kartoitetaan sitä, mitä mieltä alueemme toimijat ovat toiminnastamme ja mitä voisimme tehdä yhdessä kylätoiminnan puolesta. Pitkästä aikaa järjestettävä kysely on tällä kertaa yhteinen koko Uudenmaan…

  • Infokirje ja digilehti

    Kaksin kappalein lukemista: Infokirjeestä löytyy ajankohtaista asiaa kylätoiminnasta. Digilehdessä on juttua muun muassa Uudenmaan vuoden kylästä, Pohjan kirkonkylästä, Leader-rahoituksesta, 150-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Hangosta sekä vapaaehtoistoiminnan haasteista. Käy lukemassa infokirje täältä. Digilehden pääset lukemaan täältä.

  • Osallistu valokuvahaasteeseen – osallistumisaikaa on jatkettu

    Millainen on sinun lumoava kyläsi, joka sijaitsee Lohjalla, Karkkilassa, Vihdissä tai Salossa?Tartu kameraan ja osallistu haasteeseen! Kuvien ei tarvitse olla teknisesti huippuluokkaa eikä niiden tarvitse olla kuvattu kännykkäkameraa erikoisemmalla kalustolla, vaan toivomme kuvia siitä, miten ihmiset näkevät ja kokevat kylänsä lumovoiman. Kuvausaikaa on jatkettu, ja se jatkuu 25.5. saakka. Lue haasteen säännöt täältä.Osallistuneiden kesken arvotaan…

  • Hongiston kylä Lohjalta on Uudenmaan vuoden kylä 2026

    Hongisto on riemukas ja elävä esimerkki siitä, että pieni voi olla suurta. – Olemme määrätietoisia ja aikaansaavia, luovia ja kunnianhimoisia, ja siitä väkisin seuraa se, että meillä on yhdessä hauskaa, hakemustekstissä todetaan. Uudenmaan vuoden kylä -valintaraatiin vetosi erityisesti Hongiston tapahtumallisuus ja kylästä säteilevä yhteisöllinen meininki ja asioita tehdään pilke silmäkulmassa. Lue lisää täältä. ’