Kylätalot kehitykseen

Alueemme kolme Leader-ryhmää ovat hyväksyneet 1.8.2019 alkavan Kehittyvät Kylätalot-hankkeemme. Hanke auttaa kyliä ja kaupunginosia kylä- ja seurantalojen käyttömahdollisuuksien kartoittamisessa. Hankkeet tavoitteena on kylä- ja seurantalojen brandäämisen sekä viestinnällisen osaamisen ja innon lisääntyminen. Tarkoitus on löytää hyviä ja tuottavia tapoja kylätalojen käyttöön ja markkinointiin. Tavoitteena on myös tietotaidon lisääminen, kylätalojen huoltoon ja turvallisuuteen liittyen.

Mukaan mahtuu noin 15 kehittämiskohdetta.
Jos haluatte osallistua hankkeeseen, ole yhteydessä kyläasiamieheen:
Anu Nilsson 050 524 9189 tai kylaasiamies@uudenmaankylat.fi.

Samankaltaiset artikkelit

  • Matkaparkilla tuloja ja uusia kävijöitä kylille

    Tulevasta kesästä odotetaan karavaanimatkailun ennätyskesää Suomessa. Myös kylillä ja kyläyhdistyksillä on mahdollisuus hyötyä siitä.  Matkaparkki.com on suomalainen alusta/sovellus, josta karavaanarit voivat varata itselleen matkaparkin ja yöpyä siinä luvallisesti sekä turvallisesti. Matkaparkkina voi toimia esimerkiksi kylätalon piha. Parkki ei vaadi alkuinvestointeja. Paikat voivat olla sähköistettyjä tai sisältää muita palveluita esim. WC:n tai juomaveden, mutta ne eivät ole…

  • Uusi kyläavustaja aloittaa

    Kaipaako huushollisi järjestystä tai pihasi syyssiistimistä? Tahdotko apua asiointiin tai pieniin remppahommiin? Uusi kyläavustajamme aloittaa 2.9.2019. Kyläavustajan voi tilata edullisesti töihin Vihdin, Karkkilan, Lohjan ja Espoon alueilla. Jos matkaa alueellesi tulee pitkälti, niin kokoa pari muuta kyläläistä asiakkaaksi samalle päivällä, niin voitte jakaa kilometrikorvauskulut. Asiakkuuden edellytyksenä on jäsenyys Uudenmaan Kylät ry:ssä (henkilöjäsenmaksu 10€/vuosi) tai paikallisessa kyläyhdistyksessä….

  • Onko teidän kylänne osallistunut kylätalokartoitukseen?

    Kylätalokartoituksessa kerätään tietoa kylien yhteisöllisistä tiloista, joita voidaan käyttää häiriötilanteissa kokoontumiseen. Kylätalokartoituksen avulla vahvistatte kylänne varautumista. Samalla varmistatte, että myös viranomaisilla on tarvittavat tiedot toimia tehokkaasti, jos jotain sattuu. Jokaisen kylän vastaus on tärkeä! Linkki kylätalokartoitukseen.

  • Korona-avustus seurantaloille

    Opetus- ja kulttuuriministeriön korona-avustus seurantalojen ylläpitokuluihin on jatkettu hakuaikaa 5.10. klo 16.15 asti. HUOM! Sähköisiä asiointivaltuuksia koskeva palvelu on ruuhkautunut. Mikäli ette saa hakemusta toimitettua sähköisen asiointipalvelun kautta, voitte laatia hakemuksen lomakkeelle. Hakemus allekirjoitetaan ja toimitetaan skannattuna liitteineen opetus- ja kulttuuriministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo(at)minedu.fi. Mikäli tiedostojen suuruus ylittää 10 megatavua, tulee lähetys jakaa useampaan sähköpostiviestiin.  Lue…

  • Kerro meille

    Uudenmaan Kylät toteuttaa yhteistyössä SILMU-kylien kanssa maakunnallisen kyläkyselyn. Vastauksia käytetään palveluiden kehittämisessä ja pohjana tuleville hankkeille. Lyhyessä kyselyssä voi vastata oman kylän kehittämistarpeisiin liittyviin kysymyksiin ja antaa palautetta. Kyselyn avulla kartoitetaan sitä, mitä mieltä alueemme toimijat ovat toiminnastamme ja mitä voisimme tehdä yhdessä kylätoiminnan puolesta. Pitkästä aikaa järjestettävä kysely on tällä kertaa yhteinen koko Uudenmaan…