Pohjan kirkonkylä on Uudenmaan vuoden kylä 2024
Uudenmaan Vuoden Kylä 2024 -kilpailussa voittajaksi valikoitui Pohjan kirkonkylä Raaseporista. Lue lisää täältä.
Uudenmaan Vuoden Kylä 2024 -kilpailussa voittajaksi valikoitui Pohjan kirkonkylä Raaseporista. Lue lisää täältä.
Suomen Kylien toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto tuli Uudenmaan Kylät ry:n vieraaksi perjantaina 3.6.2022. Onneksi Aleksin 19 maakunnan kierroksessa meidän vuoromme osui kauniille kesäpäivälle. Tapasimme Karstun seurojentalolla, jossa Karstu-Karkali Seuran puheenjohtaja Risto Murto kertoi kylän toiminnasta. Lounaalla puheenjohtajamme Heikki Hanhimäki kertoi Aleksille Lohjan aluetoimikunnasta ja keskustelimme muutoinkin kylätoiminnasta Uudellamaalla. Karstun alueella on tehty hallinnollisen ja muun päällekkäisen…
Voittaja on valittu, ja se löytyy Vihdin Otalammelta. ”Vauvan syömä maito meinaa tulla vaahtona ulos.” Lue Lisää.
Suomen Kylät valitsi Raija Karin kylätoiminnan tiennäyttäjäksi joulukuussa 2020. Hänen pestinsä Veikkolan Kyläyhdistyksen puheenjohtajana kesti peräti 26 vuotta. Ennen puheenjohtajuuttaan hän toimi yhdistyksen sihteerinä. Lisäksi hän oli 24 vuotta Kirkkonummen kunnanvaltuustossa. Raija Karin pitkäjänteinen ja periksi antamaton työ Veikkolan hyväksi on edistänyt kylän kehitystä merkittävästi ja tehnyt Karista kylän viralliset kasvot – kyläpresidentiksikin häntä on tituleerattu. Yhteistyö…
Vuosi 2019 meni todella nopeasti. Uudenmaan Kylät ry:n Kestävä kylä 2-hanke loppui toukokuussa, mutta kyläsuunnittelua jatkettiin vielä sen jälkeen ja jatketaan vielä ensi vuonnakin. Raaseporissa tehtiin myös kaupungin kanssa yhteistyötä ja ehkä kyläsuunnittelu otetaan tulevaisuudessa osaksi kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä. Kyläralli- hankkeessa yhdessä Kymenlaakon ja Päijät-Hämeen kanssa järjestettiin jokainen hienot Kylärallit Avoimet Kylät -päivänä…
Nyt voit vaikuttaa vastaamalla kyselyyn! Uudenmaan Kylät ry on parhaillaan suunnittelemassa uutta hanketta. Nyt on loistava mahdollisuus nostaa kylätoimintaa vielä uudelle tasolle tuomalla muualla Suomessa löydettyjä hyviä käytäntöjä tänne. Voimme myös jakaa tällä alueella luotuja rakenteita muualle. Uusimaa on toiminut Suomen Kylät ry:n Työtä kylästä -hankkeessa jo pitkään, joten mm. siitä voisimme jakaa kokemuksiamme muille….
Infokirjeessä on katsaus ajankohtaisiin teemoihin. Käy lukemassa kirje täältä.