Uusi kyläavustaja on aloittanut
Uudenmaan Kylät ry on saanut kylien asukkaiden avuksi toisen kyläavustajan.
Myös Kirsi on vielä tilattavissa töihin elokuun loppuun 2020 asti.

Uudenmaan Kylät ry on saanut kylien asukkaiden avuksi toisen kyläavustajan.
Myös Kirsi on vielä tilattavissa töihin elokuun loppuun 2020 asti.
Suomen Kylät ry on valinnut Suomen Vuoden Kyläksi Pohjois-Pohjanmaan Kalajoella sijaitsevan Raution kylän. Tuomaristo perusteli valintaa sillä, että Rautiossa tehdään valtakunnallisesti näkyvää kylätoimintaa isolla kyläsydämellä. Suomen Vuoden Kylä -kilpailussa jaetaan myös kunniamaininnat, jotka tänä vuonna annettiin Uudellamaalla Raaseporissa sijaitsevalle Bromarville ja Pirkanmaalla Lempäälässä sijaitsevalle Lastusten kylälle. Tuomaristo arvosti sitä, että Bromarvissa tehdään esimerkillisesti yhteistyötä kyläläisten…
Seurantalojen korjausavustukset vuodelle 2019 ovat nyt haettavana Suomen Kotiseutuliitosta. Katso tästä.
Kuten monia muitakin yhdistyksiä on vallitseva koronatilanne rajoittanut suuresti kyläyhdistyksemme Rusutjärvi-seura ry:n toimintaa. Vuoden 2021 aikana ei tuttuja, koko perheen tapahtumia päästy lainkaan järjestämään. Rusutjärveltä löytyy onneksi vielä perinteistä talkoohenkeä, jota Covid 19-virus ei lannistanut. Hyvässä hengessä, rajoitukset huomioiden Rusutjärvellä syntyi talkoovoimin mm. uimarannalle pienille rannankäyttäjille hiekkalaatikko, yhteisille rannoille polttopuita nuotiopuiksi sekä kylän viihtyvyyttä lisäämään…
Kaksin kappalein lukemista: Infokirjeestä löytyy ajankohtaista asiaa kylätoiminnasta. Digilehdessä on juttua muun muassa Uudenmaan vuoden kylästä, Pohjan kirkonkylästä, Leader-rahoituksesta, 150-vuotisjuhlavuottaan viettävästä Hangosta sekä vapaaehtoistoiminnan haasteista. Käy lukemassa infokirje täältä. Digilehden pääset lukemaan täältä.
Uudenmaan Kylät lomailee heinäkuun ajan. Tavoitat meidät taas 2.8. alkaen. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!
Käy lukemassa kylätoiminnan ajankohtaisista asioista täältä. Jos haluat noin viisi kertaa vuodessa ilmestyvän infokirjeemme sähköpostiisi, käy tilaamassa kirje täältä.