Kerro meille
Uudenmaan Kylät toteuttaa yhteistyössä SILMU-kylien kanssa maakunnallisen kyläkyselyn. Vastauksia käytetään palveluiden kehittämisessä ja pohjana tuleville hankkeille. Lyhyessä kyselyssä voi vastata oman kylän kehittämistarpeisiin liittyviin kysymyksiin ja antaa palautetta.
Kyselyn avulla kartoitetaan sitä, mitä mieltä alueemme toimijat ovat toiminnastamme ja mitä voisimme tehdä yhdessä kylätoiminnan puolesta. Pitkästä aikaa järjestettävä kysely on tällä kertaa yhteinen koko Uudenmaan alueella. Näin saadaan mahdollisimman paljon tietoa, jota voidaan hyödyntää nyt ja tulevaisuudessa.
Kysely on auki 12.12. saakka. Kysely löytyy täältä. Pyydettäessä saa myös paperisen version. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kuusi kappaletta 20 euron arvoista lahjakorttia Tokmannille. Arvontaan voivat osallistua ainoastaan yksityishenkilöt tai kyläyhdistyksen/muun yhteisön edustajat.
Lisätietoja:
Uudenmaan Kylät Anu Nilsson, toiminnanjohtaja, anu.nilsson@uudenmaankylat.fi,
050 524 9189
SILMU-kylät Li-Marie Santala, kyläneuvoja, li-marie.santala@silmu.info, 040 158 8038