Infokirje 4/2021
Tuoreesta infokirjeestämme löytyy tietoja ajankohtaisista teemoista ja tulevista tapahtumista: luvassa on muun muassa Teams-koulutusta ja Uudenmaan Kylien pop-up-kahvila. Pääset lukemaan kirjeen tästä.
Vuosi 2019 meni todella nopeasti. Uudenmaan Kylät ry:n Kestävä kylä 2-hanke loppui toukokuussa, mutta kyläsuunnittelua jatkettiin vielä sen jälkeen ja jatketaan vielä ensi vuonnakin. Raaseporissa tehtiin myös kaupungin kanssa yhteistyötä ja ehkä kyläsuunnittelu otetaan tulevaisuudessa osaksi kaupungin ja kylien välistä yhteistyötä. Kyläralli- hankkeessa yhdessä Kymenlaakon ja Päijät-Hämeen kanssa järjestettiin jokainen hienot Kylärallit Avoimet Kylät -päivänä…
Eduskunnan kylätoimintaverkosto ja Suomen Kylät ry keräävät kenttäväen kokemuksia ja ajatuksia byrokratiasta ja sääntelystä, joka vaikeuttaa arkista kylätoimintaa. Eduskunnan kylätoimintaverkostossa on edustettuna kaikkia eduskuntapuolueita. Teemme yli puoluerajojen yhteistyötä maaseudun kehittämiseksi. Osana kunta-alan ja valtionvarainministeriön norminpurkukampanjaa, olemme saaneet haasteen etsiä myös yhdistys- ja kylätoimintaa vaikeuttavaa sääntelyä, jota 3500 kyläyhdistystämme kohtaavat. Muutamia esimerkkejä, joita eduskunnan kylätoimintaverkostossa on…
Uudenmaan Kylät ry:n ja SILMU-kylien Uudenmaan Vuoden Kylä 2021 -kilpailussa voittajaksi valikoitui tiukassa kisassa Kulloon kylä. Lue lisää tästä.
Uusimmassa infokirjeessämme on katsaus ajankohtaisiin teemoihin. Muun muassa Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 haku alkaa. Lisäksi tulossa on useita webinaareja ja Canva- ja Teams-koulutusta. Käy lukemassa kirje tästä linkistä.
Käy katsomassa ajankohtaiset asiat infokirjeestämme. Tästä pääset kirjeeseen.
Vuoden Leader-kylähanke on valtakunnallinen tunnustus, joka jaetaan Leader-rahoitetulle hankkeelle, jolla on kehitetty kylää asukaslähtöisesti. Tunnustuksen tavoitteena on saada valtakunnallista näkyvyyttä kyliä kehittäville Leader-hankkeille. Kilpailuun ilmoitettuja hankkeita pyritään nostamaan esiin viestinnällisesti esimerkiksi julkaisemalla hanke-esittelyitä Suomen Kylien kanavissa. Näin saadaan näkyvyyttä kylille ja Leader-toiminnalle. Kilpailuun ilmoitetun hankkeen tulee olla päättynyt vuoden 2023 aikana. Haku on avoin ja kuka…