Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
Taas on vuosi vierähtänyt, joulu ja uusi vuosi lähestyvät.
Kiitos kaikille kylille ja kyläläisille. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille.

Taas on vuosi vierähtänyt, joulu ja uusi vuosi lähestyvät.
Kiitos kaikille kylille ja kyläläisille. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille.

Kuinka paljon erilaista toimintaa voikaan pienissäkin kylissä olla! Lista on pitkä, vaikuttava ja mielikuvituksellinen, ja aikaan saadaan hengästyttävän paljon. Tekemistä ja tapahtumia on mielenvireydestä ja ympäristöstä huolehtimisesta potkukelkkojen kiihdytysajoihin. Yhteisiä nimittäjiä näiden kaikkien kylien toiminnassa ovat aktiivisuus, yhteistyö ja yhteisöllisyys. Sekin tuli hakemuksissa todettua, että pitkäjänteisen tekemisen ei tarvitse olla ryppyotsaista, vaan toimimalla pilke silmäkulmassa…
Nimen lisäksi Suomen Kylät ry uudisti myös ilmeensä. Uusi ilme siirtyy myös maakunnallisten kyläyhdistysten käyttöön tämän vuoden aikana. Käy kurkkaamassa uusi ilme täältä.
Zooming Uusimaa -elokuvahaaste on kaikille 16–20-vuotiaille avoin elokuvallinen haaste, johon voi kuvata joko kirjallisesti tai videon keinoin oman näkemyksen siitä, millainen on tulevaisuuden Uusimaa 2050. Voittajat pääsevät elokuvaleirille työstämään teoksia elokuvaksi. Hakuaika on 28.3.-8.4.2022. Lisätiedot: https://redcarpetfestari.fi/zooming-uusimaa/
Tervetuloa Canvan perusteet -etäkoulutukseen ma 17.5. klo 18! Canva on suosittu graafisen suunnittelun ja kuvankäsittelyn nettisivusto, jolla teet näppärästi mainokset ja esitteet kylän tai yhdistyksen käyttöön. Suunnittelu Canvalla on paitsi helppoa, myös yllättävän hauskaa! Koulutuksessa tutustumme Canvan ilmaisversion perusteisiin. Tämän jälkeen jatketaan halukkaiden kanssa vapaamuotoisia Canva-harjoituksia, jolloin käyttöä voi opetella omalta tietokoneeltaan käsin ja kouluttaja…
Mikä näistä kylistä on Uudenmaan Vuoden Kylä 2021: Antskog Raaseporissa, Borgby-Hertsby Sipoossa, Kulloo Porvoossa, Ohkola Mäntsälässä, Tolkkinen Porvoossa vai Valkjärvi Nurmijärvellä? Esittelemme kisaajat Uudenmaan Vuoden Kylä 2021 ehdokaskortein: Uudenmaan Kylät ry:n ja SILMU-kylien yhteistyössä toteuttamalla Uudenmaan Vuoden Kylä -valinnalla halutaan nostaa esille kylien monipuolista toimintaa, lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja jakaa muille hyviä esimerkkejä siitä, miten…