Aleksi Koivisto tutustui Uudenmaan kyliin

Suomen Kylien toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto tuli Uudenmaan Kylät ry:n vieraaksi perjantaina 3.6.2022. Onneksi Aleksin 19 maakunnan kierroksessa meidän vuoromme osui kauniille kesäpäivälle. 

Tapasimme Karstun seurojentalolla, jossa Karstu-Karkali Seuran puheenjohtaja Risto Murto kertoi kylän toiminnasta. Lounaalla puheenjohtajamme Heikki Hanhimäki kertoi Aleksille Lohjan aluetoimikunnasta ja keskustelimme muutoinkin kylätoiminnasta Uudellamaalla. 

Karstun alueella on tehty hallinnollisen ja muun päällekkäisen työn vähentämiseksi mielenkiintoinen eri yhdistysten yhdistyminen, jossa entisten seurojen ja yhdistysten toimijoista tehtiin jaoksia uuteen seuraan. Eri jaosten puheenjohtajat toimivat yhdistyksen johtokuntana. 
Lue lisää: www.karstukarkaliseura.fi

Lohjalta kurvasimme Karstun uimarannan kautta Pohjan kirkonkylään. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marianne Liitelä, joka toimii myös Suomen Kylien järjestösihteerinä, kertoi kotikylänsä aktiivisesta vaikuttamistyöstä. Erityisesti nuorison hyväksi tehty vapaaehtoistyö sekä yhteistyö Raaseporin kaupungin kanssa on Pohjassa mittavaa. Positiivisesti kaksikielinen Pohjan kirkonkylä sai kunniamaininnan Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -kilpailussa.  Lue lisää: www.pohjapojo.fi

Mukaan retkelle pääsivät tässä kohdin myös varapuheenjohtajamme Holger Wikström sekä Uudenmaan liiton Tarja Haili.

Bromarvissa meidät otettiin vastaan hienossa satamamiljöössä kuohujuomien kera. Tapasimme kylätoimikunnan aktiivien lisäksi myös alueemme Leader-ryhmän edustajat sekä Raaseporin kaupunginjohtajan. Kyläyhdistys on perustanut MyBromarv-yhtiön, jonka tarkoituksena on saada lisää elinvoimaa kylään ja edistää asukashankintaa. Kuulimme ja katsoimme piirustuksia myös suunnitteilla olevasta asuntoyhtiöstä, joka toisi vuokra-asuntoja kylän ydinalueelle. 

Bromarv voitti Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -kilpailun nimenomaan lähiaikojen aktiivisesta työstä yhteisönsä hyväksi. Sen ansiot maallemuuton edistämisessä saivat tunnustusta myös valtakunnallisessa Vuoden Kylä -kilpailussa kunniamaininnan arvoisesti. Kunniakirjan sekä Uudenmaan liiton teettämän Uudenmaan Vuoden Kylä -pronssilaatan luovutuksen jälkeen pääsimme vielä rehtorin puheille kotoisaan kyläkouluun.
Lue lisää: www.bromarv.fi

Uudenmaan liitto teetätti pronssilaatan Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun voittajalle.
Kuvat: Mikael Gerkman

Samankaltaiset artikkelit