Hakukuulutus
Suomen Kylien nuorten tulevaisuusjaostoon etsitään motivoituneita 16–29-vuotiaita tyyppejä kaudelle 2024–2026 kaikista maakunnista. Käy lukemassa lisätietoa täältä.
Suomen Kylien nuorten tulevaisuusjaostoon etsitään motivoituneita 16–29-vuotiaita tyyppejä kaudelle 2024–2026 kaikista maakunnista. Käy lukemassa lisätietoa täältä.
Uusimmassa infokirjeessämme on katsaus kylätoiminnan ajankohtaisiin asioihin. Pääset lukemaan kirjeen täältä.
Uudenmaan Kylät toteuttaa yhteistyössä SILMU-kylien kanssa maakunnallisen kyläkyselyn. Vastauksia käytetään palveluiden kehittämisessä ja pohjana tuleville hankkeille. Lyhyessä kyselyssä voi vastata oman kylän kehittämistarpeisiin liittyviin kysymyksiin ja antaa palautetta. Kyselyn avulla kartoitetaan sitä, mitä mieltä alueemme toimijat ovat toiminnastamme ja mitä voisimme tehdä yhdessä kylätoiminnan puolesta. Pitkästä aikaa järjestettävä kysely on tällä kertaa yhteinen koko Uudenmaan…
Aika ajoin meiltä kysytään Uudenmaan Kylien toiminnasta: ”Mitä te oikeastaan teette?” Me edistämme kylien toimintaa Länsi- ja Keski-Uudellamaalla. Esimerkiksi autamme kyläsuunnitelmien teossa, tiedotamme, viestimme ja koulutamme sekä edistämme kylien ja kuntien välistä yhteistyötä. Tapaamme niin kyläaktiiveja ja kyläläisiä kuin päättäjiä ja muitakin vaikuttajia.Täältä löytyy lisää tietoa toiminnastamme. Jos haluat pysyä ajan tasalla siitä, mitä kylätoiminnassa…
Suomen Kylät ry esittää, että hallitus tukisi hyvinvointialueita uudella investointiavustuksella kyläpalvelubussiin. Lue kannanotto täältä.
Infokirjeeseen on koottu muun muassa tapahtumatärppejä. Käy lukemassa kirje tästä. Eikö infokirje tullut perille? Tarkistathan, ettei kirje mennyt roskapostilaatikkoon. Mikäli et vielä ole tilannut infokirjettämme, pääset tilaamaan sen täältä.
Maaseudun yritys- ja hanketukien haut EU-rahoituskaudelle 2023–27 ovat alkaneet Hyrrä-asiointipalvelussa. Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä hanketuista yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista. Lisää hanketukimuotoja tulee hakuun syksyllä 2023. Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana. Tukia haetaan uudistuneessa Hyrrä-asiointipalvelussa. Alueelliset ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät valitsevat rahoitettavat kohteet ja neuvovat tukien…
Leppoisaa kesää! Uudenmaan Kylät lomailee heinäkuun. Syksyn tullen on taas mukava aktivoitua asioiden äärelle. Kannattaa laittaa kalenteriin ja ideointilistalle muun muassa: 6.9. kl. 18-20 Föreningshusbesök och utbildning: Vi träffas på det anrika föreningshuset Åsvalla (adress Nummisvägen 39) i Lojo. Välkommen med! Anmälningar och mera information toimisto@uudenmaankylat.fi. 14.9. Lumoavat kylät -hankkeen webinaari markkinoinnista ja viestinnästä 25.9-1.10….
Käy katsomassa ajankohtaiset asiat infokirjeestämme. Tästä pääset kirjeeseen.
Infokirjeestä löydät katsauksen ajankohtaisiin teemoihin. Pääset lukemaan kirjeen täältä.