Bromarv on Uudenmaan Vuoden Kylä 2022
Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -kilpailussa voittajaksi valikoitui Bromarv Raaseporista Länsi-Uudeltamaalta.
Tiukassa kilpailussa voiton vienyt Bromarv on runsaan 400 asukkaan kylä, jonka palvelut ja ilme ovat kehittyneet muutamassa vuodessa huimasti. Suurin hanke vuosikymmeniin on ollut vuonna 2019 valmistunut uuden satama-alueen rakentaminen. Kylätoimikunnan omistama satama ja torialue ovat saamassa energianlähteekseen aurinkopaneeleita.
Kyläläiset tekevät paljon talkootöitä kyläänsä kehittääkseen. Bromarvin tärkeä arvo on yhteistyö, ja kylällä on aktiivinen ja monipuolinen yhdistyselämä. Suuri osa vapaa-ajantoiminnasta on yhdistysten ylläpitämää.
”Me teemme yhteistyötä ja puhallamme yhteen hiileen, oli sitten kyseessä kyläläiset, yritykset, naapurit tai koululaiset”, kylän kilpailuhakemuksessa todetaan.
Tulevaisuutta rakennetaan yhteistyössä suunnitelmallisesti
Kylätoimikunta ja sen viime vuonna perustama voittoa tavoittelematon yritys, Ab MyBromarv Oy, työskentelevät yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa suunnitelmallisesti kylän kehittämiseksi. Kylän tulevaisuus halutaan turvata niin, että kylä olisi houkutteleva lapsiperheille, koulun tulevaisuus turvattaisiin ja että uusien asuntojen rakentaminen saataisiin käyntiin. Kylään onkin muuttanut uusia perheitä, ja koulun oppilasmäärä saatu kasvuun.
Kylä satsaa palveluiden kehittämiseen sekä markkinointiin, ja yhteistyö Raaseporin kaupungin kanssa on tiivistä. Kehittämistyö matkailu- ja mökkeilypalveluiden lisäämiseksi tuo myös kylän vakituisille asukkaille palveluita, työpaikkoja ja mahdollisuuden harjoittaa yritystoimintaa.
Elinvoimaa lähiruuasta ja matkailusta
Bromarvin väestö kasvaa kesäisin yli seitsemänkertaiseksi. Suosittu viikonloppukohde se on ympäri vuoden, ja vierailijoita käy kylässä pitkänkin matkan päästä. Bromarviin on suunnitteilla muun muassa meritie Kemiöön ja niin sauvakävelyyn kuin ratsatukseenkin soveltuva ulkoilureitti.
Bromarvissa satsataan lähiruokaan. Bromarvin kalastajakulttuurilla on pitkät perinteet, ja edelleen ammattikalastajat ja muut tuottajat toimittavat lähellä tuotettua ruokaa kesätoreille ja ravintoloihin.
Pohjan kirkonkylä sai kunniamaininnan
Valintaraati päätti myös antaa kunniamaininnan. Se myönnettiin noin 1500 asukkaan raaseporilaiselle Pohjan kirkonkylälle, jonka kyläyhdistys on esimerkillisellä tavalla ottanut vetovastuun kyläläisten hyvinvoinnista ja kylän kehittämisestä kuntaliitoksen jälkeen. Raadissa arvostettiin myös sitä, että kylä on saanut rakennettua positiivisen kaksikielisyyden ilmapiirin sekä hyvän yhteistyön kaupungin kanssa. Kilpailuhakemuksen sanoin: ”Asioihin ei tarvitse tyytyä – määritellään tavoitteet ja lähdetään määrätietoisesti niitä kohti.”
Kilpailun valintaraati oli yksimielinen siitä, että tämän vuoden kaikki kahdeksan ehdokasta olisivat ansainneet tulla palkituksi.
”Valinta kylien välillä oli vaikeaa, koska kaikilla kylillä on palkitsemisen arvoista toimintaa”, totesi Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Valintaraatiin kuului edustajia Uudenmaan liitosta, Uudenmaan Kylät ry:stä ja SILMU-kylistä. Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun järjestäjinä toimivat Uudenmaan Kylät ry ja SILMU-kylät.
Lisätietoja:
Bromarv: Heidi Lindholm, 0400 198 588, info@bromarv.fi, http://www.bromarv.fi/fi/
Pohjan kirkonkylä: Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys ry, Marianne Liitelä, 040 580 8755, marianne.l@hotmail.fi , https://www.pohjapojo.fi/
Uudenmaan Kylät ry: kyläasiamies Anu Nilsson, 050 524 9189, kylaasiamies@uudenmaankylat.fi www.uudenmaankylat.fi
SILMU-kylät: kyläneuvoja Li-Marie Santala, 040 158 8038, li-marie.santala@silmu.info, www.itukylat.fi
Ehdokaskylien esittely
Valinta Uudenmaan Vuoden kyläksi 2022 ei ollut helppo tehtävä, koska kaikilla osallistuneilla kylillä oli palkitsemisen arvoista toimintaa. Voittajakylä Bromarvin ja erikoismaininnan saaneen Pohjan kirkonkylän lisäksi haluammekin nostaa esille myös muiden osallistujakylien tarinaa, innoitukseksi kyläaktiiveille ja asukkaille.
Valkjärvi
Nurmijärvellä sijaitsevassa Valkjärven kylässä on noin 900 asukasta. Kesäisin väkimäärä kasvaa, kun mökkiläiset saapuvat. Kylän sydän on koulu, jonka 100-vuotisjuhlaa vietettiin toukokuussa.
Kylällä toimii kyläyhdistyksen lisäksi muun muassa Pro Valkjärvi: Nurmijärven Valkjärven suojeluyhdistys. Sen tavoitteena on parantaa veden laatua, edistää luonnonsuojelua ja järvialueen virkistysmahdollisuuksia.
Koululaisten vanhemmista koostuvan vanhempainkerhon toiminnan tarkoituksena on mahdollistaa varainkeruun avulla hankintoja, mm. leirikoulut, kevätretket, urheilu- ja muut välineet. Kerho tekee saumatonta yhteistyötä opettajien kanssa ja järjestää vuosittain kylätapahtumia.
Valkjärven koulu tuhoutui tulipalossa lokakuussa 2019. Kyläyhdistys ja vanhempainkerho ajoivat määrätietoisesti asiaa uuden koulun puolesta ja uusi koulu avattiin tammikuussa 2021.
Lisätietoa Valkjärvestä löytyy täältä: https://www.valkjarvenkyla.fi
Routio
Routio sijaitsee kolmisen kilometriä Lohjan keskustasta pohjoiseen. Asukkaita siellä on kolmisen tuhatta.
Perinteeksi ovat muodostuneet niin Routiopäivä kuin syysmarkkinat. Lohjanjärveen rajautuvan Roution uimarannassa voi muun muassa vuokrata soutuvenettä. Kesällä rannassa järjestetään myös grilli-iltoja. Lisäksi kylällä on ryhdytty tositoimiin espanjansiruetanoiden hävittämiseksi.
Lue lisää Routiosta: https://www.routioseura.fi
Kimonkylä
Kimonkylä sijaitsee itäisellä Uudellamaalla Lapinjärven kunnan koillisimmassa osassa. Asukkaita kylällä on noin 150.
Nuorisoseurantalo keskellä kylää on kylän ja kyläläisten toiminnan sydän. Tarkoitus on pitää talo kylän kokoontumispaikkana ja mahdollistamassa harrastamista kylällä tulevaisuudessakin. Nuorisoseuraliikkeellä on kylällä 140-vuotinen perinne, ja huhtikuun alussa juhlittiin 120-vuotiasta Nuorisoseura Valonsädettä.
Viime aikoina kylälle on löytynyt nuoria yrittäjiä ja uudenlaistakin toimintaa, ja naapuriapu kylällä on kuulemma parasta laatua.
Tutustu Kimonkylään täällä: https://www.kimonkyla.fi
Itäinen Jokipuisto – Östanåparken
Itäinen Jokipuisto on noin 450 asukkaan asuinalue Sipoossa, historiallisessa miljöössä Nikkilän vanhalla sairaala-alueella. Sairaalan lopetettua toimintansa vuonna 1999 ryhdyttiin alueesta kaavoittamaan asuinaluetta. Ensimmäiset kohteet valmistuivat vuonna 2002.
Asukasyhdistystarpeisiin perustettu Jokipuisto-seura ry edistää alueen yhteisöllisyyttä, asuinympäristön viihtyvyyttä, maisema- ja kulttuuriperintöä, vuorovaikutusta kyläyhteisöön järjestämällä erilaisia tapahtumia ja toimintaa. Yksi merkittävimmistä tapahtumista on kesäjuhlat nimeltään Terapiapäivät. Seura tekee aktiivista yhteistyötä myös Sipoon kunnan kanssa.
Lue lisää Itäisestä Jokipuistosta: http://www.04110.fi
Vuoden 2022 kisassa oli kahdeksan osallistujaa
Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -titteliä tavoitteli kahdeksan aktiivista kylää: Bromarv Raaseporista, Itäinen Jokipuisto Sipoosta, Kimonkylä Lapinjärveltä, Pohjan kirkonkylä Raaseporista, Routio Lohjalta, Valkjärvi Nurmijärveltä, Valko Loviisasta ja Vihtijärvi Vihdistä. Alla esittelyt ehdokaskylistä.